maanantai 26. toukokuuta 2014

Vastasyntyneelle nuttu ja tumput

Kaverille syntyi vauva, tyttövauva nimittäin. Ja koska myös äiti hyväksyi pinkin, kotoa löytyneistä Baby merino-keristä syntyi sitten pieni takki/tms. lämmittämään viilenevissä kesäilloissa.


Mitä: Nuttu vauvalle
Mistä: Baby Merino (Schoeller esslinger? ehkä)
Millä: 3 mm pyöröt
Ohje: oma

Nutun saa kiinni ylhäältä muutamalla nepparilla, ja sen jälkeen kun nuo olivat kiinni, totesin, että ehkä se nappisysteemi olisi kuitenkin ollut parempi. Vaihtoehtoisesti olisi kyllä voinut vahvistaa tuota nepparialuetta, nyt ne täytyy avata aika varoen.



Malli on tosiaan ihan omatekemä, vaikutteita on toki tullut sieltä ja täältä. Tykkään ihan valtavasti tästä ylhäältä alas raglanista, ja näin pienessä koossa valmista tulee todella nopeasti. 


Tykkään myös palmikoista, vaikka niitä on harvemmin tullut tehtyä. Ehkä kuitenkin hieman erilainen palmikko olisi sopinut tähän, omaan silmään tuo ei näytä ihan täydelliseltä.


Koska äiti sanoi, että sukkia löytyy omasta takaa paljon, niin jämäkerästä Alpakkaa syntyi myös pienet tumput. Ohje oli Dropsin, tein hieman muutoksia malliin lisäilemällä aina oikein neuletta yms.


tiistai 20. toukokuuta 2014

Sitä sun tätä

Kevät on kiireistä aikaa, Minatralla omansa, ja minulla omani. Viimeiset (tai oikeastaan enää viimeinen) kurssi tälle keväälle, ja toisaalta kesän pelit lähenevät, ja työvuorojakin on tullut enemmän. Toisaalta, vaikka tässä onkin kerennyt neuloa, ei kuvaajaa ole ollut mailla halmeilla kun olisi ollut tarvetta. Täten siis valmista on tulossa näytille, kun joskus saadaan miehen kanssa aikataulut edes puolittain yksiin.

Neulerintamalla näyttää kiireiseltä etenkin 1.6->, sillä osallistun nimittäin Tour de Sockiin. Viime vuonna seurailin sivusta, ja nyt sitten uskaltauduin mukaan; jos en saa mitään valmiiksi, onpahan kuusi uutta sukkaohjetta ja samalla tullut tuettua Lääkärit ilman rajoja-järjestöä. Tämän kisan takia meidän vierassänky on nyt sitten täynnä erilaisia lankoja, joista olen suunnitelmat tehnyt eri etapeille. Tästä tullaan siis kuulemaan vielä tulevan kesän aikana, ainakin jotain.

Eilisen hellepäivän vietin suurilta osin parvekkeella neulomassa. Tuo rupeama tuottikin tulosta, ja jotain pientä on tässä hiljalleen tulossa myös näytille - kerrankin jotain, mitä voin ihan itse kuvata. Raportointi jää kuitenkin vähintään huomiselle, koska iltapäivä menee pyörälenkillä uutta harjoitustietokonetta (joo, sykemittarilla on nykyään hieno nimi) testatessa, ja nauttiessa tästä kivasta (muttei liian kuumasta) säästä.

Tällaisella pienellä päivityksellä lupaan omasta puolestani yrittää taas hieman pienentää postausten väliä, ja veikkaan muutenkin että tässä hetken aikaa homma on vastuullani, jossain vaiheessa sitten taas on Minatran vuoro pitää tämä blogi hengissä.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Valmisputkilopaidan viimeistelyt

Joskus kauan, kauan sitten (eli alle kaksi vuotta sitten) tein tällaista valmisputkilopaitaa. Lanka loppui silloin kesken, ja paita jäi makaamaan keskeneräisenä käsityökorin pohjamutiin.


Eräänä kauniina päivänä muistin, että mökillä on vielä yksi muuttolaatikko, ja sieltä löytyi tämän putkilopaidan ohjelappunen. Siitä kai innostuneena kaivoin vanhan projektin esiin, ja yllättävän helposti löysin lankajämistäni myös kaulukseen sopivaa lankaa. Mietiskelin pinkin, vaalean ja tämän vihreän välillä, ja päädyin tähän kuvien mukaiseen vihreään Novitan Tennessee -lankaan.


Kauluksen lisäksi virkkasin paidanhelmaan kierroksen tällä vaaleammalla vihreällä, jotta väri tulisi jotenkin sidotuksi kokonaisuuteen. Jos vielä haluaisi lisää väkertää, voisi jonkun koristeenkin vielä virkata tästä langasta - toisaalta se ei välttämättä olisi tarpeen.


Löysin tähän pakkaukseen kuuluvat napitkin siististi nappilaatikostani, ja kiinnitin ne tänään. Iät ja ajat keskeneräisenä lojunut paita olisi kai nyt valmis!


Näyttääköhän se oikeassa elämässä lapsen päällä samalta kuin ohjelappusen kuvassa? Välillä nämä mittasuhteet tuntuvat vähän hassuilta, mutta toivottavasti tämä sopii suomalaislapselle. En vielä tiedä, annanko tämän lahjaksi vai säästänkö omalle lapselle.



perjantai 2. toukokuuta 2014

Rukiiset

Aurinko paistaa, mutta kädet jäätyvät illalla pyöräillessä. Mikäpä neuvoksi? No kämmekkäät tietysti!



Langaksi valikoitui puhtaasti lankalaatikon pohjilta-periaatteella kerät, ja napit nappasin Nappitalosta Helsinginreissulla. Niissä on vähän sitä blingblingiä arkeen.



 

Mitä: Kämmekkäät
Mistä: Drops Fabel (musta) ja Gjestalin Maija
Millä puikoilla: 3
Mikä ohjeena: Eilen tein -blogin Ruista ranteeseen

Olen tässä neulonut jo useamman isomman projektin, ja tämä tuntui ihan hirveän nopealta. Toisen taisin saada peukaloa vaille valmiiksi päivän sisällä, ja loput tuli parin päivän sisään. Hassua.


 
Nämä ovat olleet nyt käytössä muutamaan otteeseen, ja siitä huolimatta, että toisen tuo kiinnike tuppaa irtoilemaan napista (pitäisi napinläpeä pienentää), nämä ovat todella kätevät. Taidan tehdä toisetkin!