lauantai 19. lokakuuta 2013

Sydämiä sukissa

Nythän niitä villasukkia sitten alkoi syntyä, ja seuraavat ovat jo valmiina.

Tällä kertaa tuli vähän tyttömäisemmät, pienemmillä ja isommilla sydämillä varustetut sukat. Tein Novitan raitasukkien ohjeen mukaan. En malttanut olla tekemättä jotain omaa ja joidenkin miehen vanhojen villasukkien inspiroimana tein inasen myös kirjoneuletta näihin raitasukkiin. Pikkusydämiä.

Sukat syntyivät jämälangoista, harmaa on kaiketi seiskaveikkaa ja punainen Kotikulta sukkalankaa. Tässä kävi tietysti sitten niin, että toinen sukka oli valmis ja toinen vähän yli puolenvälin, kun punainen lanka otti ja loppui.

Kun punainen lanka loppui.
Koska lisää ei tietenkään ollut, täytyi pur-kaa (se on sitä jokaisen neulojan lempihommaa). Tein sitten kumpaankin sukkaan harmaan kärjen, eikä sitä harmaatakaan lankaa lopulta kovin isoa könttiä jäänyt.

Jäljelle jäänyt lankamäärä.
Mielestäni kärjen harmaa piti jotenkin vielä yhdistää muun sukan värimaailmaan. Ideoin, että pienten sydänten pariksi sopii isompi sydän. Punaista lankaa oli jäljellä aloituksesta yli jääneet pätkät, ja ajattelin niistä kirjoa sydämet kärkiin. Ensimmäinen (tai kuvassa jo ehkä kolmas) yritys ei kuitenkaan miellyttänyt silmääni kauheasti.

Kirjontayritys: sydän.
Päädyin sitten kokeilemaan ensimmäistä kertaa silmukoiden jäljentämistä ja sillä tavalla tehtävää kuviointia. Kyllä se mielestäni vähän sydämeltä näyttää ja on kiva! Silmukoiden jäljentäminen onnistui yllättävän hyvin, kunhan maltoin lukea käspaikan ohjeet silmukoiden jäljittelystä. Kuvassa taustalla tänään satanut ensilumi.

Silmukoita jäljentämällä tehty sydänkuvio.
Minäpä ihan tykkään tehdä sukkia. Näistä tuli mielestäni kivat (vaikka olisinkin tehnyt jotain toisin, jos olisin tiennyt punaisen langan loppuvan kesken kaiken) ja toivon, että joku lapsi siellä Venäjällä saa näistä unelmiensa sukat.


Täytyihän sukat viedä ensilumeen poseeraamaan, kun sattui sekin tänään satamaan. Aurinkokin paistoi kauniisti puiden välistä. Itse yritän vielä parantua flunssasta, niin en vielä tänään uskaltautunut kuvaamista enempää ulkoilemaan.


Kuvat on muuten otettu tällä kertaa järkkärin sijaan Lumialla. Yllättävän hyviä, ainakin omasta mielestäni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti