tiistai 1. lokakuuta 2013

Muffinssipussukka nomer 2 ja uusi kone!

Vihdoin, pienien vastoinkäymisten jälkeen, sain haettua uuden ompelukoneen. Vaikka tarjolla olisi ollut niitä peruskoneita, ihastuin heti tähän vähän kalliimoaan ja hienompaan tapaukseen.. No, tämän pitäisi toimiakkin paremmin, ja ainakin yhden projektin perusteella ompeleekin kuin unelma. Kukkaro huutaa kauhusta kun suunnittelen reissua kangaskauppaan jotta saisin materiaalia työstettäväksi.

Uusi kaveri on siis Hugsvarnan Freesia 425, käytettynä ostettu. Toki se toi eteen sen tosiasian, että kaikkia lisätarvikkeita ei boksista löytynyt, ja esimerkiksi vetoketjupaininjalka täytyy jostain metsästää. Samoin ratkoja; pistin edellisen tunnollisesti palautetun Singerin mukaan, kuten kaiken muunkin. Muutamia juttuja olisin kyllä voinut ottaa sieltä talteen, näin tarkemmin ajatellen. No, mennyt mikä mennyt.




Tuo mainittu ensimmäinen ompeluprojekti oli mallia tämä, koska tarvitsin uuden pussin neuletöille. Tosin, tämä oli ns. harjoituskappale ja uuden teen varmasti kun saan tilattua maatuskakangasta. Ja muita kivoja värkkejä. Voi mies parkaa, nyt sitten menee molempien palkat ompelutarvikkeisiin, oi voi.. No, ehkä taas jostain löytyy järjen ääni ja tämä ei äidy aivan hulluksi.

Tämän projektin tein jämäkankaista, jotka kotoa löysin. Pääsivätpä hyötykäyttöön :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti