tiistai 27. elokuuta 2013

Ompelukoneongelmia

Vein lauantaina vihdoin ompelukoneeni Prismaan. Se teki tenän jo jokin aika sitten, mutta nyt oli autokyyti ja sopiva sauma. Helposti sain rahat takaisin, ja ilmeisesti, mitä netistä olen lueskellut, nuo Singerin markettimallit ovat säännöllisesti omani kanssa hyvin samanlaisia; toimiminen on vähän niin ja näin, ja jossain vaiheessa tulee lopullinen hajoaminen. Omassani syy käytön mahdottomuuteen oli se, että lanka ei pysynyt millään paikallaan vaan hyppäsi pois uraltaan ja siitähän seurasi täydellinen sotku.

No, nyt olen ompelukoneeton. Kävin hieman kiertelemässä paikallisia ompelukoneliikkeitä käytetyn toivossa, ja kyllähän niitä peruskoneita löytyy. Kuitenkin taisin hieman ihastua hieman kalliimpaan, ei ollenkaan niin peruskoneeseen... minä, joka vannoin, että koneen täytyy olla mekaaninen, olisin hyvin valmis ostamaan ei-mekaanisen. (Sähköisen? mikä se oikea termi on?)

Miksi tästä nyt blogiin kirjoitan, on se, että kaipaan vinkkejä. Olen elämäni aikana ommellut lähinnä niillä koulun koneilla, ja sen lisäksi äidin vanhalla mutta luotettavalla Hugsvarnalla. Ja tietysti tuolla Singerillä.. Olisiko vinkkejä, mihin kannattaisi kiinnittää huomiota? Ompelen jonkun verran, mutta en mitenkään ihan huippupaljon, enkä välttämättä osaa käyttää kaikkia hienoimpia nippeleitä.

Niin, ja sana Singer on kevyesti kirosana tällä hetkellä. Paitsi, jos se liittyy siihen, kuinka huonosti se toimii.

5 kommenttia:

  1. Bernina on aivan ihana ompelukone <3. Itselläni on Bernina 930 vuodelta 1982 (suora-, siksak- ja muutama jousto-ommel sekä napinläpi) Ompelen todella paljon, useamman kerran viikossa ja Bernina on silti palvellut lähes moitteettomasti jo vuosien ajan. Pidän koneeni puhtaana, öljyttynä ja parin vuoden välein käytän ammattilaisella huollossa. Tästä luotettavasta peruskoneesta en koskaan luovu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kyllä kuulostaa hyvältä ja toimivalta :D Berninaa nuo myös tarjosivat, pitääpä pitää mielessä!

      Poista
  2. hei jotta ompeleminen olisi mielekästä, koneen tulee olla riittävän hyvä, sellainen ettei sitä aina tarvitse huoltaa. vanhakin kove on hyvä jos on laatu merkki. ehkä ei kuitenkaan singer tai husquvarna. itselläni on elämäni aikana ollut lähes 10 konetta. tosi vanha berniina on ollut hyvä. niitä mulla on ollut 2 ja samoin nykyinen. vaihdoin joskus vanhan bernina recordin uuteen husquvaarnaanja se oli huonojuttu. vanha oli parempi kuin uusi. myöhemmin ostin toisen samanlaisen. nyt käytössä oleva on bernina activa. senkin ostin muutama kuukausi tai viikko käytettynä. mieti sitä, että jostakin voisit saada laatukoneen käytettynä sopivaan hintaan. olen noihin käytettyihin ollut tyytyväisempi, kuin yhteenkään uuteen. iloista ompelemista ja kiitos blogista t. kristina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vinkeistä! Alan kyllä olla kallistunut juurikin tuon käytetyn puoleen ennemmin kuin uuden, samalla hinnalla saa luultavasti paljon paremman :)

      Poista
  3. hei jotta ompeleminen olisi mielekästä, koneen tulee olla riittävän hyvä, sellainen ettei sitä aina tarvitse huoltaa. vanhakin kove on hyvä jos on laatu merkki. ehkä ei kuitenkaan singer tai husquvarna. itselläni on elämäni aikana ollut lähes 10 konetta. tosi vanha berniina on ollut hyvä. niitä mulla on ollut 2 ja samoin nykyinen. vaihdoin joskus vanhan bernina recordin uuteen husquvaarnaanja se oli huonojuttu. vanha oli parempi kuin uusi. myöhemmin ostin toisen samanlaisen. nyt käytössä oleva on bernina activa. senkin ostin muutama kuukausi tai viikko käytettynä. mieti sitä, että jostakin voisit saada laatukoneen käytettynä sopivaan hintaan. olen noihin käytettyihin ollut tyytyväisempi, kuin yhteenkään uuteen. iloista ompelemista ja kiitos blogista t. kristina

    VastaaPoista