lauantai 30. maaliskuuta 2013

Söpöjä teipattuja liitutaulupurkkeja

Teippailuinnostuksen ensimmäinen kohde on tehdä vanhoista metallisista kahvipurkeista söpömpiä ja säilytykseen sopivia. En tietysti vielä tiedä, mitä niissä säilytetään, mutta kuitenkin.

Alussa oli kaksi espressopurkkia ja liitutaulutarraa...


Mittalin tarraa ja purkkia, leikkasin sopivankokoisen palan tarraa ja liimasin sen purkin ympärille. Vaikeinta tässä oli saada tarra kulkemaan suoraan purkin alareunssa.


Sitten vielä pitsiteippiä yläreunaan ja liitutussilla tekstejä purkkiin! Tämä ensimmäinen purkki ryhtyy lahjapakkaukseksi häälahjalle, luulen. Siispä siihen on kirjoitettu parille onnentoivotuksia.


Toiselle purkille tein muun samat jutut, mutta tällä kertaa teippasin purkin ylä- ja alareunaan kirjottuja kukkasia.


Tässä vielä molemmat purkit vierekkäin. Jälkimmäiseen en raaskinut kirjoittaa mitään vielä.



Liitutussilla pystyi myös piirtämään suoraan purkkien kansiin. Vähän niinku pipareita pursottais, valkoisia kuvioita tummalla pohjalla. Ehkä tästä tulisikin hyvä piparipurkki.


Vielä pitäisi kokeilla, tarttuuko tavallinen liitu hyvin liitutaulutarraan, mutta ihan ensin pitäisi ostaa ne liidut... Liitutaulutarraa jäi vielä, joten saapa nähdä, mihin liimaan sitä seuraavaksi.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Teippiäää!

Näin kevään kunniaksi kannattaa tehdä jotain uutta ja ihmeellistä ja seota uusista materiaaleista ihan täysin.

Olen jo pitkään haaveillut liitutaulusta jossain muodossa. Tiedän, että on olemassa liitutaulumaaleja, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että en ole mikään maalaripersoona ja että meillä ei vaan voi maalata. Askartelulehteä (Ihana) selaillessani huomasin siellä, että teippitarhassa myydään liitutaulutarraa. Verkkopankkitunnukseni huomasivat innostukseni ja yrittivät paeta vaivihkaa, mutta nappasin ne kuitenkin kiinni.

Siispä teimme E-J:n kanssa yhteisen tilauksen teippitarhaan!

Kirjekuoresta ei ole vaikea arvata, mitä sisällä on. Tai ainakaan, että mistä se on lähetetty. Ihanaa pitsiteippiä, muuten!

Meidän tilaukset.

Pitsiteippiä,

mt-washiteippiä kirjotuilla kukkasilla,

maatuskateippiä E-J:lle

sekä liitutaulutarra-arkki ja liitutaulutussi!
 Katsotaan sitten, mitä näistä syntyy. Ideoita on jo!

torstai 28. maaliskuuta 2013

Havuja hangella

Mummoni, joka on minulle tehnyt villasukat, kun olin pieni ja hänellä vielä näköä piisasi, täytti reilu kuukausi sitten 91 vuotta. Vaikka näkö on radikaalisti huonontunut, hän asuu vielä kotonaan. Esimerkiksi muutamasta syövästä, miehensä kuolemasta ja sota-ajasta selvinneenä hän on mielestäni taistelijaluonne. Vaikka tietysti, hän on ollut kuolemassa koko elämäni ajan omien sanojensa mukaan... no, edelleen hän täälä porskuttelee.

Tämän kehumisavauksen jälkeen päästäänkin sitten käsityöhön, joka liittyy tähän mummoon. Äiti kertoi tehneensä hänelle pipon syntymäpäivälahjaksi, ja ajattelin tehdä sitten samaan sarjaan lapaset. Pipoa en ikinä ehtinyt nähdä, ja se on vissiin kokovalkoinen, mutta koska piti hieman soveltaa värien kanssa ja minulla oli kerä käytettävää lankaa, tuli minun osuuteni väritykseksi valko-vihreä.

Mitä siis tein? Lapaset, joiden ohjeen improvisoin itse. Mistä sen tein? Dropsin Nepal-langasta, joka riitti juuri ja juuri tähän, ja nyt jänskäämisen jälkeen lapaset olivat onneksi sopivan kokoiset.

Miltä lopputulos näytti? No tältä:

 Pahoittelen kuvan huonoa laatua ja muuta sellaista, piti kännykän kameralla kiireessä napata todistusaineisto.

PS. Minusta ei ihan hirveästi nyt kuulu. Ultimate ja opiskelut vievät lähes kaiken ajan, joten käsitöiden tehtailukin on vähän jäänyt..

PPS. Kiitos kaikille jo tutkimukseen osallistuneille! Vielä myös ehtii, jos sinä alle 30v. neulova et ole sitä tehnyt :)

PPPS. Tosiaan, vielä hyvää pääsiäistä!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Violetin juhlalaukun viimeistelyt

Violetille juhlalaukulle piti vielä tehdä sellainen rannelenksu, joka helpottaisi laukun kantamista ja olisi nätti.

Ensimmäinen yritys koostui kahdesta erivärisestä mohairlangasta, kiiltävästä hopealangasta ja punaisesta rautalangasta. Virkkasin ihan vaan ketjusilmukkaa, johon vielä jälkikäteen ajattelin kiinnittää helmiä. Lopputulos näytti tältä, enkä ollut ollenkaan tyytyväinen:


Jotenkin siitä tuli liian karvainen. Mitä muuta voit oletttaa mohairlangoilta? Nyt tavoitteena oli kuitenkin jotain kiiltävää glamouria. Uusi yritys siimalla, hopealangalla ja valkoisenhohtoisilla helmillä ja johan alkoi luistaa!


Pujotin helmiä siimaan ja otin yhden helmen mukaan aina joka toiseen ketjusilmukkaan. Hopealanka oli jotain kaapin kätköistä löytynyttä kirjontalankaa ilmeisesti ja siima Tiimarista, samoin helmet. Tällä mennään sitten juhliin. Olen valmis!


PS. Yritin ottaa myös sellaisia kuvia, missä tämä systeemi roikkuisi kädessäni luonnollisen näköisesti ja vieläpä jotain kivaa taustaa vasten. Mutta arvatkaa vaan kuinka hankalaa on toisella kädellä pitää laukkua ja toisella kädellä ottaa kuvaa siitä omasta toisesta kädestään... Näin hankalaa.



maanantai 18. maaliskuuta 2013

Hyvää mieltä lähetetty

Haaste on täytetty! Hyvän mielen paketit lähtivät postiin kolmelle innokkaalle osanottajalle viime viikolla.

Ainakin yksi osallistujista oli jo saanutkin kirjekuorensa, muta tässä nyt sitten kaikki kolme ennen lähetystä.

Ilman salamaa aika harmaina esiintyvät pöllö & kaksi perhosta.

Salamavalossa heijasteleva pöllö.

Ja salamavalossa paistatteleva perhonen.
Pöllö ja perhoset on tehty Suuri Käsityö 9/2009 -lehden ohjeella Merletosta ostetulla heijastinlangalla, 1,25mm koukulla. Painelin lopuksi näitä silitysraudalla (leivinpaperi raudan ja heijastinlangan välissä), jotta pysyisivät paremmin kuosissa.

Mukaan lähti jokaiselle myös lappunen ja kevättervehdykset.

Kirjekuoret valmiina odottamassa lähetystä.
Hyvää mieltä ja aurinkoisia kevätpäiviä toivottelen myös muille kuin kirjekuoren saaneille!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Tämä olisi kiva projekti

Tässä ollaan anoppilassa käymässä, ja mies laskee veljensä kanssa matikkaa. No, olen jotain oppinut tuolta kaverilta netinkäyttötottumuksiin, ja päädyin osoitteeseen www.reddit.com/r/knitting. Päivän whoa-kokemus tuli jäljempänä olevan kuvan kautta, tämän kuvan kommentteihin linkki tässä.

Ja itse kuva siis:







JA kyllä, se on oikean kokoinen. Ei miniatyyri. (Esim. sähköpistoke kuvan vasemmassa reunassa).

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Hiihtolatuja kaipaillen


Ah, hiihtoloma!


Vaikka alle viikon mittainen. 


Lumisia kilometrejä ehti kertyä. 

Kuvasin teille Ylläs Saaga -hotellin huovutettuja tauluja. Lappalaista käsityötä erittäin kauniissa muodossa, tykkäsin mä. Näitä oli hotellin aulassa ja ravintolaan mennessä ja paljon. Hieno, lämmin tapa esitellä paikallista taidetta.



  
Kaksi päivää etelässä ja kaipailen jo niitä lähes täydellisiä hiihtolatuja. Ihanaa auringonpaistetta ei sentään ole tarvinnut kaivata, sillä aurinko paistaa kaupungin betonikasaankin.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Tutkimus etenee; kyselylomake on valmis!

Noniin! Vihdoin ja viimein tämä prosessi on käynnistynyt kunnolla. Kun tiistaina käytiin tutkimussuunnitelmia lävitse, sain viimeiset kommentit ja kun tänään tajusin jotain oleellista tuon e-lomakkeen teosta, ollaan siinä pisteessä että tietojen kerääminen saa alkaa!

Eli kyselylomake löytyy täältä. Tutkimus käsittelee tosiaan neulomista, eli jos yhtäänkään neulot, pyytäisin, olisitko ystävällinen ja täyttäisit tuon kyselylomakkeen? Olisin todella kiitollinen! (Niin, ja jos olet alle 30 ikäinen; kyseessä on siis nuorisotutkimus, ja nuorisolaki määrittelee nuoren alle 30 vuoden vanhaksi)

En pistä tästä nyt, ihan tietosuojasyistä, pystyyn arvontaa vastanneiden kesken, mutta tässä keväämmällä tulee jonkinsorttinen arvonta, osallistuthan siihen sitten :)

ISO kiitos jokaiselle vastaajalle/sellaiselle joka ajattelee että vastaisi jos vain kuuluisi tarvittuun kategoriaan! :)

PS. Kyllä, tässä on myös käsityöpäivityksiä tulossa kun tämä innokas opiskelija saa itsensä hakemaan kameran ja siirtojohdon jostain pölyjen alta.

LOMAKE SULJETTU

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Selittelyä kera tutkimisen

Minusta tuntuu, että olisin kadonnut maailmankartalta. Tai ainakin blogikartalta; harvaksi ovat jääneet päivitykseni. Nyt on hieman kiireinen aika ollut noiden opiskelukuvioiden takia (en enää ikinä ota näin paljoa itsenäistä hommaa....) ja toisaalta kaikenlainen intokin on mennyt enemmän tuonne urheilun puolelle.

Olen myös käynyt lävitse jonkinsorttista neulemasennusta. Tuntuu, että minulla olisi hirveä hinku ja into ja ideoita tehdä kaikennäköistä itse ja suunnitella itse. Sitten kun voimia tai taitoja ei tähän riitä, masennun ja ahdistun ja koen oloni riittämättömäksi. Tunnelin päässä on jo toki valoa, ja olen käynyt keskustelua itseni kanssa siitä, että olen aivan liian ankara itselleni. Tässä siis pientä selitystä, sanan itse-kera, tästä radiohiljaisuudestani.

Toinen mainittava asia, joka jollain tavalla liittyy opiskeluihini, on tuo tutkimus, josta olen muutamaan otteeseen maininnut. Nyt on tutkimussuunnitelma palautettuna, ja kyselylomake lähes valmis. Pian sen tänne linkitän, ja sormet ristissä toivon saavani aineistoa, varasuunnitelmani kun on se, että kaivan jostain käsiini noin kuusi neulovaa nuorta (alle kolmekymppistä), ja haastattelen heitä. Tykkäisin kuitenkin enemmän pyöritellä tuon lomakkeen tietoja, joten todella toivon että tämä onnistuisi. (Eli jos olet alle 30 ja neulot edes hyvin satunnaisesti, pliis, palaathan tänne sivulle silloinkin ja olet niiin kiltti, että vastaat niihin muutamaan kysymykseen? Tähän päälle voit kuvitella hyvin anovan koiranpentuilmeen, koska sen tekisin jos voisin jotenkin sen välittää) Hieman tarkempi info kyselylomakkeen lopullisesti valmistuttua.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Ruusu ihanille naisille

Ihanaa naistenpäivää kaikille ihanille naisille! Ja miehille vinkiksi, että itse neulottu ruusu on hienompi lahja kuin kaupasta haettu.


Oikeasti ruusu syntyi sen takia, että mietin juhlalaukkuun koristuksia ja törmäsin ravelryssä ihanaan ruusun ohjeeseen. Pakkohan se oli sitten kokeilla, millainen ruususta tulisi.

Tein ruusun lehden ensihätään harmaasta, mutta vihreääkin ohutta mohairlankaa löytyi äidin jämälankavarastoista. Teen vihreitä lehtiä varmasti vielä jossain vaiheessa.

Halusin aika pienen, niin aloitin 50 silmukalla. Liikaahan se oli. Ruususta tuli lopulta niin iso, että ei se laukkuun pääse. Ehkä johonkin muualle sitten koristukseksi, kenties hääparin korttiin tai lahjaan kiinni.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Juhlapukeutumista, osa 2: Violetti juhlalaukku

Juhlapukuun täytyy saada sopiva laukku, ja parhaiten sopivan saa tietysti tekemällä itse (jos osaa tehdä). Harjoittelin sitä tekemistä tämän juhlalaukun kanssa. Ompelin kaikki saumat kahteen kertaan: ensin jollain tapaa väärin, ja sitten purin ne ja ompelin uudestaan, toivottavasti oikein. Ainakin sain laukun valmiiksi.

Päällä violetti verhokangas, välissä verhokankaaseen kiinni silitetty tukikangas, sisällä musta vuorikangas. Leikkasin ensin n. 30x32 kokoisen neliön päälli- ja vuorikankaasta, tukikankaan pala jäi vähän pienemmäksi reunoilta, mutta voisi varmaan hyvinkin olla myös samankokoinen. Sitten hurauttelin niitä saumoja lukkokehyksen mukana tulleen ohjeen mukaan (tosin tulkitsin sitä tosiaan useamman kerran vähän väärin) ja lopulta sain pussukat oikealla tavalla sisäkkäin. En huolitellut kankaiden reunoja mitenkään, koska ne jäivät kaikki tuonne sisäpuolelle.


Sitten ei muuta kuin lukkokehystä kiinnittämään. Omat mielenkiintoiset kohtansa siinäkin... En ole nimittäin sataprosenttisen varma siitä, miten lukkokehys olisi pitänyt kiinnittää reunojen suhteen, mutta päädyin ratkaisuun, jossa kehyksen reunat ovat kankaan ulkopuolella (kuva yllä). Tällöin laukun muoto (ks. eka kuva) on ainakin suhteellisen järkevä, alhaalta leveämpi ja ylhäältä kapeampi. Ommeltava lukkokehys on ehdottomasti parempi kuin kiinnipuristettava: lopputulos on kauniimpi ja kiinnitysprosessi helpompi.

Jotain kivaa koristusta kaipasin laukkuun. Alkuperäinen idea oli kiinnittää jotain pitsiä tähän, mutta taitaa kuitenkin olla niin, että yksinkertainen on kaunista. Siispä neuloin mohairlangoista lehtiä tämän ohjeen mukaan. En vielä kiinnittänyt lehtiä lopullisesti (enkä päätellyt lankoja), mutta varmaankin päädyn kuvissa näkyvään ratkaisuun, jossa lehdet on kiinnitetty toiseen lukkokehyksen rinkuloista.

 
Laukusta puuttuu vielä lenksu, josta sitä kannettaisiin sitten kädessä. Ajattelin sellaista rannelenksua ratkaisuksi, että ei mitään pitkää olkapäälle laitettavaa, vaan joku korumainen lyhyempi lenkki tuohon toiseen lukkokehyksen vapaana olevaan paikkaan. Kaapista löytyisi sellaisia valkoisensävyisiä eri väreissä kimaltavia helmiä tai sitten voisin virkata mohairista... tai jotain muuta. Se täytyy vielä keksiä.

Olen melko tyytyväinen lopputulokseen ja toivon, että se näyttää vielä paremmalta kaikella juhlissa tarvittavilla tavaroilla (kännykkä, nenäliinat, kuulakärkikynä) täytettynä.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

"Muttakun mä haluan ja tarviin ja niin"

Tosiaan. Käsityöt eivät etene toivotussa tahdissa koska opiskelut, ompelukoneen ongelmat (jotka kyllä luulen korjanneeni), liian suuri luomisen tuska ja ajan puute noin muutenkin. Siispä lähdin ostoksille.

Okei, tätä himoitsin (peräti) viikon. Sitten koitti sunnuntai, kun piti tämä kirja hakea halvalla (16,90!!! Akateemisessa taisi olla 30 hujakoilla). No, alekirjakauppa oli kiinni. Odotellaan seuraavaa mahdollisuutta; tiistai. Ei, kaupasta ei enää löydy kyseistä kirjaa! Täysi masennus.

Keskiviikko. "No mä nyt tilaan tän toisen kirjan  kun sen saa halvalla". Sitten kaupungille hoitamaan asioita, ja "jos mä ny varoiks poikkean tonne toiseen alekirjakauppaan"... JA! Sieltähän se löytyi, saman ketjun toisesta liikkeestä samalla hinnalla! Ah riemua ja autuutta. Pakko se oli ostaa koska muuten en olis varmasti sitä ikinä saanut. (Enkä edes tiedä onko tämä kirja niin hyödyllinen ja hyvä että kannatti ostaa muttakun mallit on niiiiin kivan näköisiä.)

Tekstailin asiasta Minatran kanssa, totesi, että voin aina palauttaa sen toisen kirjan. (Niin vissiin). Vastasin tähän, että perustelen sitten itselleni säästäväni koska tästä lähin teen kaiken itse. (Niin vissiin).

Onnistunut päivä siis. Ja kaiken jännityksen jälkeen: Kyseinen kirja oli Joka tyypin kaavakirja II.


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Muistikirjamaaliskuu, päivät 1-3

Noniin, nyt kun viikonlopun pelireissuista on taas tullut jotenkuten toivuttua, maanantaiaamu oli hyvä käyttää askarrellen. Kun luin Hupsistarallaa-blogista tällaisen jutun olevan tulossa, päätin että "minähän osallistun!". No, en ole vain kerennyt ennen tätä tosiaan tekemään asian eteen muuta kuin vihkon ostamisen (joka sekin viime metreillä vaihtui kuvassa esiintyvään, kaapista löytyneeseen tapaukseen). Tästä muistikirjamaaliskuusta lisää siis täältä.

Tosiaan, löysin joskus Moldovan reissultani hankitun muistikirjan, paikallisena käsityönä tehty, kannet mehupurkista:


Ekan päivän ohjeistuksena oli tehdä aloitussivu tälle haasteelle. Omani näyttää tältä:


Toisena päivänä itsensä esittely:


Kolmas päivä piti sisällään kevätfiiliksiä:



Lisäilen näitä varmaan aina muutaman päivän välein, etten sivua kerrallaan. Tai katsotaan nyt sitten.. :)

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Juhlapukeutumista, osa 1: Tuunattu juhlamekko

Pieni mutta tarpeellinen tuunaus juhlamekolle: lisäpala liian avaraan kaula-aukkoon.


 Sain ihanasti minulle sopivan mekon lainaan kaverilta pääsiäisenä olevia juhlia varten, mutta pääntie oli vähän liian avara makuuni. Kävin sitten eurokankaassa ostamassa (verho)kangasta, jotta saisin tehtyä lisäpalan peittämään turhat avonaisuudet.

Leikkasin kankaasta sopivankokoisen palan, käänsin yläreunan, huolittelin muut reunat ompelukoneella (en jaksanut kaivaa saumuria esiin) ja ompelin palasen käsin paikoilleen, jotta sain sen ommeltua vain sisempään kankaaseen kiinni.

Lisäpalan kiinnitys mekon sisäpuolelta.

Mielestäni tuunaus onnistui hyvin ja näinkin kokematon ompelija onnistui tässä yksinkertaisessa tehtävässä. Käsin ompelu on tietysti ehkä hieman vähemmän riskialtista kuin koneella surauttelu ja onneksi saumoja voi myös purkaa.


Nyt tietysti lisäpala pitää saada sointumaan muuhun asustukseen, joten työn alla on myös juhlalaukku samasta kankaasta!

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Ostoksia: bambuinen tiskirätti


Sain taas käsityöaiheista postia! Tilasin Susannalta kivan tiskirätin ja se saapui pienessä kirjekuoressa.

Ennen.

Jälkeen.

Tässä suomalaista käsityötä parhaimmillaan: kaunis, kestävä ja pestävä käyttötavara jokapäiväiseen käyttöön.