lauantai 6. lokakuuta 2012

"Tee mun potkuhousut huolella..."

Maanantaisessa neulontasessiossa valmiiksi tuli ihku-herkku-namuväriset potkuhousut<333


Ohjeena oli DROPSin vauvasetin housut ja lankana juuri tuo ohjeessakin käytetty Alpaca mitä ihanimmissa (heräteostetuissa) väreissä. Alun perin pohdin neutraalimpaakin väritystä, mutta päädyin lopulta tyttömäisyyttä tavoittelevaan lopputulokseen. Kaikkia värejä oli jäljellä yksi kerä tai vähemmän, joten raidoista tuli enemmän tai vähemmän epäsäännölliset, kun langat loppuivat :) Raidat ovat erinomainen tapa käyttää jämälankoja, jos sattuu olemaan samaa tai edes suht samanpaksuista lankalaatua erivärisinä kerinä tai kerän jääminä.

Tässä ohjeessa lahkeisiin tuli kivat pitsikuviot, joilla sai vähän ajateltavaa työn alkusenteille. En pelkää pitsineuleita - pikemminkin rakastan niitä. Tällä langalla, ohjeella ja värityksellä myös ihan sileän neulominen oli erittäin miellyttävää. Taidan ostaa lisää lankaa...


Ainoaksi ongelmaksi ohjeen tulkinnan kannalta osoittautui kohta "2 kerroksen välein" - tarkoittaako se joka toinen vai joka kolmas kerros?! Itse ajattelin ensin joka toista, mutta kysyttyäni muutaman mielipiteen (mm. E-J:ltä) päädyin lopulta tekemään levennykset joka kolmannella kerroksella. Näyttäisi siltä, että se oli tarkoituskin.

Tähän työhön päätyivät myös nämä ihanat lammasnapit, joista jo aiemmin kirjoitin. Mielestäni oli vähän outoa, että ohjeen mukaan napinläpi tehtiin etukappaleeseen ja napit ommeltiin kiinni henkseleihin. Eikös se yleensä tehdä toisin päin? Jokatapauksessa lopputulos on ainakin omasta mielestäni syötävän suloinen.


Kai nää sit pitäs raaskia antaa jollekki pikkutytölle.

Otsikon inspiraationa: http://www.youtube.com/watch?v=5FBPkWbRIys





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti